Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi tammikuussa 4,5 prosenttia. Kasvu kuitenkin syntyi hintojen noususta. Tavarataloissa ja hypermarketeissa liikevaihdon kehitys kääntyi pakkaselle.

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan sen jäsenyritysten päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi tammiskuussa 4,5 prosenttia 1 235,4 miljoonaan euroon. Kasvu selittyy kuitenkin hintojen nousulla, sillä samaan aikaan päivittäistavaroiden hinnat nousivat 4,7 prosenttia. Eniten tammikuussa kallistuivat elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat, jotka kallistuivat yli 5 prosenttia viime vuodesta. Vuodenvaihteessa arvonlisäverokantoja korotettiin prosenttiyksiköllä.

Päivittäistavarakaupoista parhaiten myynti sujui suurissa supermarketeissa, joissa myynti kasvoi 6,5 prosenttia. Hypermarketeissa kasvua kertyi reilut 5 prosenttia. Pienissä supermarketeissa kasvu ylsi yli 4 prosentin. Sen sijaan valintamyymälöissä ja pienmyymälöissä myynnin kasvu jäi noin prosenttiin.

Tavarataloissa ja hypermarketeissa liikevaihto kääntyi tammikuussa laskuun. PTY:n jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto oli tammikuussa 539,8 miljoonaa euroa, mikä on 0,4 prosenttia viime vuotta vähemmän.

Tavaratalo- ja hypermarketeissa liikevaihto kasvoi ainoastaan elintarvikkeiden tuoteryhmässä, jossa kasvua kertyi 3,4 prosenttia. Kodin- ja vapaa-ajan tuoteryhmässä liikevaihto supistui 3,4 prosenttia. Pukeutumisen tuoteryhmässä liikevaihto putosi yli 10 prosenttia.

HoReCa-tukkukaupassa taas liikevaihto kasvoi reippaasti. Liikevaihtoa kertyi yhteensä 150,1 miljoonaa euroa, mikä on liki 8 prosenttia viimevuotista enemmän.

PTY:n tavaratalo- ja hypermarketjäsenyrityksiä ovat Anttila, K-citymarket, Prisma, Sokos, Stockmann, Tokmanni-konserni ja Minimani -yhtiöt. HoReCa-jäsenyirtyksiä puolestaan ovat Heinon Tukku, Kespro, Meira Nova ja Wihuri Oy Aarnio.