Pienten ja keskisuurten yritysten taloudellinen toimintaympäristö on alkanut vakaantua, mikä näkyy odotusten vahvana nousuna. Pk-yritysten suhdanneodotusten saldoluku on nyt +25, kun se vuosi sitten oli saman verran negatiivisen puolella.

Suhdannebarometrin mukaan olosuhteiden paranemista odottaa 37 prosenttia yrityksistä, kun vastaava osuus vielä viime syksynä oli vain 18 prosenttia. Odotukset ovat nousseet kaikilla päätoimialoilla ja samalla toimialojen väliset erot ovat kaventuneet.

Yrittäjien odotukset liikevaihdon kehityksestä ovat kohentuneet merkittävästi, kun puolet pk-yrityksistä arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna. Positiivista on myös näkemys investointien kehityksestä.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm näkee, että barometrin saldolukuja, kuten mutakin indikaattoreita, on tutkittava harkiten.

"Ne kertovat muutoksen suunnasta, mutta eivät siitä kuinka lähellä tai kaukana normaalista tilanteesta liiketoiminnassa voidaan odotusten toteutumisen jälkeen olla."

Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Lue lisää suhdannebarotmetristä Suomen Yrittäjien sivuilta: Pk-yritysbarometri 1/2010

Lue aikaisemmin aiheesta julkaistut uutiset:
Yrittäjien odotukset ensi vuodelle toiveikkaat 16.12.2009