Yhtiön omavaraisuusaste on viisi prosenttia ja nettovelkaantumisaste 142 prosenttia.
Yhtiön pääomistajan IK:n johtaja ja Lähikaupan hallituksen puheenjohtaja Michael Rosenlew kertoo heidän uskovan vahvasti uuteen lähikauppakonseptiin. Rosenlewin mukaan kaikki omistajat ovat antaneet Lähikaupalle lyhytaikaista rahoitusta yhteensä 15 miljoonaa euroa. Muut omistajat ovat Osuuskunta Tradeka, Wihuri sekä yhtiön toimiva johto.
Euromarketien myynti jatkuu
Lähikaupan toimitusjohtaja Leena Saarinen toteaa, että ison kokoluokan konsepti on haasteellinen, eikä yhtiö ole pärjännyt siinä.
"Euromarketeja on jäljellä 18, ja osalle niistäkin haemme ostajaa."
Lähikauppa on myynyt kahdeksan Euromarketia S-ryhmän osuuskaupoille. Mietinnässä on myös muutamasta isosta Valintatalosta luopuminen. Saarisen mukaan yli tuhannen neliön myymälä on Lähikaupan uudessa strategiassa jo ylärajalla.
Suomen Lähikaupalla on 546 Siwaa, 181 Valintataloa ja 18 Euromarketia.
Lue aikaisemmin aiheesta julkaistut uutiset:
Lisää Euromarketeja S-ryhmälle 25.1.2010
Tradeka-yhtymä paransi roimasti tulostaan viime vuonna 20.1.2010


Kommentit (1)
Eikä ihme!
Miten se liikevaihto voi kasvaa, kun Siwassa on aina kaikki loppu?