HOK-Elanto on taipunut asiakkaiden palautteen edessä ja ottaa Valion maidon takaisin Prismoihin. "Olemme nyt ottaneet Prismoihin myyntiin Valion rasvattoman ja kevyen maidon yhden litran purkeissa ja tutkimme tätä asiaa myös isommissa S-marketeissa alkuviikon aikana", Veli-Matti Liimatainen HOK-Elannosta kertoo.

Liimatainen kertoi maanantaina Ylen uutisille, että Valion maito palaa pääkaupunkiseudun Prismoihin.Liimataisen mukaan asiasta syntynyt kohu johtui virheellisestä käsityksestä, että S-ryhmä olisi vaihtamassa Valion suomalaisen maidon Arla-Ingmanin ruotsalaiseen maitoon. Hän korostaa, että siitä ei ollut kyse, vaan tavoitteena oli vaihtaa suomalaisesta Valion maidosta suomalaiseen Arla-Ingmanin maitoon.

Liimataisen mukaan päätöksen taustalla oli tilanpuute, koska kaupoilla on vaikeuksia saada myyntiin kaikkia eri maitolaatuja.Liimataisen mukaan HOK-Elanto on valinnut maidon toimittajan tarjouskilpailun perusteella, ja litraa kohti laskettuna Valion maidot ovat yhtiölle 6-10 senttiä kalliimpia kuin Arla-Ingmanin tuotteet.

Lue aikaisemmin aiheesta julkaistut uutiset:
Kolme osuuskauppaa vaihtoi Valion Arlaan