Hevosenlihakohun keskellä elintarvikevalmistajilta on vaadittu tarkempia tietoja ruoan raaka-aineiden alkuperästä. Vaikka tehtävä pitkissä elintarvikeketjuissa voi olla vaativa, täysin mahdotonta se ei ole. Sen osoittaa S-ryhmän hanke merkitä elintarvikkeessa käytetyn pääraaka-aineen alkuperä kaikkiin ryhmän omien merkkien tuotteisiin.

S-ryhmän tavoitteena on merkitä tieto elintarvikkeessa käytetyn pääraaka-aineen alkuperästä kaikkiin ryhmän Rainbow- ja X-tra tuotteiden pakkauksiin tämän vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä alkuperämaa löytyy reilusta tuhannesta elintarvikkeesta, mikä kattaa noin 75 prosenttia näillä omilla merkeillä myytävistä elintarvikkeista.

Hanke on koko Euroopan mittakaavassa poikkeuksellinen. Laki ei tietojen merkitsemistä ainakaan toistaiseksi edellytä, mutta kauppa kannattaa alkuperätietojen tarkempaan merkitsemistä koko EU:n alueella.

”Läpinäkyvä tieto ruoan alkuperästä on asiakkaan etu. Ruokakaupan ja valmistajien on omalta osaltaan kehitettävä toimintatapojaan niin, että ainakin tieto elintarvikkeessa käytetyn pääraaka-aineen alkuperästä olisi yhä helpommin kuluttajan saatavilla”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu toteaa.

Alarotu kannustaakin kotimaisia elintarvikealan yrityksiä merkitsemään tuotteidensa alkuperätiedot selkeämmin.